ratsutamma 05.06.2011

En olekaan kirjoitellut tänne sitten viime varsan syntymisen 2009, mutta nyt on taas aiheesta jutun juurta.

Linnia on siemennetty Jämptillä ja todettu nyt tiineystarkastuksessa tiineeksi. Laskettu aika olisi 336 vrk:n mukaan 18.4.2012, mutta viimeksi varsoi vuorokausilla 350, joten sen mukaan varsoisi taas toukokuun alussa.

Nyt jännätään, ett...

Mintsi 12.04.2011

Yritin saada Saraa odotuslistalle, mutta ei onnistu:( Klikkaanpa mitä tahansa niin alkuun tulee kamala litania häiriötekstiä tmv...

Täällä kuitenkin ollaan ja odotellaan. Laskettu aika touko-kesäkuun vaihteessa ja massu on jo ihan kivan pyöreä. Isoveli kohta 2-vuotta jo!

MerjaN 07.03.2011

Vaiko ei. Eläinlääkärikään ei osannut sanoa, vaikka ultran kanssa tutki... Laskettu aika olisi noin 7.5.2011. Tammasta itsestään ei ota selvää. Levinnyt on kovasti, mutta sivusta katsottuna ei näytä tiineeltä. Tosin edellinen omistaja sanoi, ettei viimeksikään tehnyt isoa mahaa. Kantavana siis saattaa olla welsh poni...

Cata 27.09.2010

Otin tuossa pari päivää sitten uusia kuvia Iskrasta ja yhtäkkiä tajusin unohtaneeni tän blogin aivan täysin! Onkohan muut ikätoverit käyneet päivittelemässä omiaan? Shame on me..

Iskrahan tarhaili alkukesään asti kahdestaan liisinkitammani kanssa, ja kesäkuulla vietiin sitten orilaitumelle, kuvittelin sen olevan...

Lepken 04.08.2010

Lepke varsoi 4.7.2010 rautiaan tammavarsan, eli vaavi on jo kuukauden ikäinen, ohessa muutama kuva syntymästä tähän päivään.

orava 01.08.2010

Vihdoin varsa! UjoPiimä, eli pikku UP saapui maailmaan vuorokausilla 349 ja oli tietenkin ori...

Pikkumies on aivan ihana tummaruunikko tuleva kimo :)  Varsa on myynnissä tarjousten perusteella ja sopivan ostajan sattuessa kohdalle.

kuvia osoitteessa  http://picasaweb.google.com/leandrager/

jalomi 21.07.2010

No niin, nyt se on meilläkin odotus ohi. Eilen tiistaina 20.7. aamulla varsoi Marsu-mamma kauniin ruunikon orivarsan. Omistaja oli kotona nukkumassa vauvansa kanssa eikä herännyt talon toisessa päässä hiljaa soineeseen puhelimeen... =/ Kun sitten vihdoin mut oli saatu hereille ja tallille, oli varsa jo kohta parin tunnin ikäinen.

Marsu teki varsansa...

ruu 15.07.2010

Tänään klo.17.30 syntyi pitkäjalkainen tammavarsa.